Blogit

uhkaavat

ihmiskuntaa

Tämäkin kirjoitus ilmestyy blogissa. Tosin vasta sen jälkeen kun Kauppalehti on julkaissut sen.

Olen kokeillut blogia muutaman viikon. Etsin Enter-lehden testistä parhaan blogialustan. Onnistuin luomaan jonkinlaisen blogin, josta puuttuvat kuvat ja muutkin hienoudet. Ensimmäinen tunne oli riemukas: minun tekstini ovat blogiavaruudessa koko maailman luettavissa, kenenkään sensuroimatta, kenenkään rajoittamatta.  Tunne on varmaan sama kuin kaikilla niillä, jotka ovat kokeilleet blogia tai nettipäiväkirjaa. Vapaan julkaisemisen suuri unelma; unelma, jota olisi ollut mahdotonta kuvitella 1970-luvun alussa, jolloin kirjoitin ensimmäiset lehtijuttuni.

Monien mielestä blogit alkoivat kuolemansa jo siinä vaiheessa kun minä ja minun kaltaiseni kiinnostuvat niistä. Blogit ovat eläneet alakulttuuria ja omaa kulttuuriaan ihan samalla tavalla kuin internet aikoinaan. Varhaiset omaksujat ovat keksineet paljon asioita, ja muut ovat seuranneet perässä.

Nyt mediayhtiöt ovat kiinnostuneita blogeista, ja aihe on jo niin suuri, että Helsingin Sanomien Kuukausiliite on omistanut sille kantensa.  Se viimeistään osoittaa, että blogit ovat osa kansallista kulttuuriamme. Muualla ne ovat olleet sitä jo kauan sitten. Viime keväänä Newsweekin päätoimittaja kertoi paneelikeskustelussa, että hänen lehtensä tärkeimmät kilpailijat monissa uutisaiheissa ovat blogimaailmassa. Kansainvälinen yleisö istui hieman hämillään. Monet eivät tienneet oliko blogi jokin terroristijärjestö vai uusi aikakauslehti.

Nyt monet tietävät blogit jo niin hyvin, että niiden uskotaan aiheuttavan laiskuutta, ajatusten karkailua ja muuta tuottamatonta puuhailua. Sen taisi todistaa jokin tutkimuskin äskettäin. Kymmenen vuotta sitten internetin pelättiin tuhoavan yritysten tehokkuuden. Voi olla, että se tuhosi tehokkuutta jossakin, mutta nyt harva yritys tulisi toimeen ilman internetiä tai sähköpostia.

Voin kertoa järisyttävän uutisen. Tällä viikolla yrityksesi työntekijä käyttää blogikirjoittelun lisäksi aikaansa myös muihin asioihin: tarpeettomien sähköpostien lukemiseen (7 tuntia), juoruiluun kuppilassa (3 tuntia), lehtien lukemiseen (5 tuntia) suurituloisten verotietojen selailuun iltapäivälehdistä (1,5 tuntia), oman matalan tulotasonsa hämmästelyyn (0,5 tuntia), eroottiseen unelmointiin naapurihuoneen työntekijästä (7 tuntia) ja omien ajatusten ajatteluun (10 tuntia). Tarpeettomiin työpaikan kokouksiin kuluu ehkä noin 15 tuntia.

Mutta näistä kaikista harrastuksista ja töistä voi lukea varmaan myös blogeista. Niistä osa on varmasti kirjoitettu työajalla. Mutta yhdeksän tuntia näytti menevän tällä viikolla ylitöidenkin puolelle.